keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Isänmaallisia kuvia

Tämä blogini on ollut pitkään hiljainen, sillä työkiireet ovat vieneet aikaa enemmän kuin kuvittelin. Kun kouluissa alkoi loma-aika, aloin taas maaalaamaan ja piirtämään. 
Nyt tulevan taidenäyttelyn aihepiiri on selkeytynyt, piirrän kaikkea suomalaisuuteen liittyvää. Mikä on suomalaista? Suomalaisuuden määrittely on haastavaa, joten aloitan helposta päästä, talvisodasta ja kunnian päivistä. Puuvärit ja musta tausta sopivat mielestäni parhaiten näiden aikakausien kuvaamiseen. Pidättydyin harmaan eri sävyissä, vapaussodan aikaiseen kuvaan lisäsin pronssin ja vihreän sävyjä..
Kuva-aiheen innoittajana SA-kuvat. Talvisodassa suomalaiset pinnistelivät mahdottoman edessä...
Jääkäriliikekin sai oman kuvansa... Tästä on vähän kiistanalaistakin taiteilla, sillä osa ihmisistä kokee vieläkin syviä tunteita jääkäreitä kohtaan. Toisaalta ilman heidän kouluttamistaan sotilaiksi olisi Suomi voitu helposti miehittää.... 
Myös kaukaisempi historia on mielestäni tärkeä osa suomalaisten identiteettiä, joten olen lukenut paljon historiaan liittyviä kirjoja viimeisen parin vuoden aikana. Tässä lähellä on historiallisesti vaikuttavia paikkoja, Hakoisten linnavuori eli vanha Hämeen Linna, jonne Novgorodilaiset tekivät 1300-luvulla sotatoimen piirityksineen.

Kävin kuvaamassa Hakoisten linnavuoren ympäristössä sekä kiipesin linnavuorelle katsomaan perinnemaisemaa. Tarkoitus olisi kuvata yllämainittu tapahtuma mahdollisimman realistisesti ja historiallisesti oikein.

Tarkoitus on kuvata myös perinnemaisemia ja Suomen kaunista luontoa. Joitakin kuvia on jo tehty, mutta palataan niiden maalaamiseen myöhemmin.

maanantai 5. elokuuta 2013

Uusia maalaustekniikoita.


Lähes koko kesä meni eri maalaustekniikoiden testaamisessa ja hiomisessa. Yksi mukavammista vanhoista tuttavuuksista on pastelliliidut, joilla tuli maalailtua paljonkin. Myös öljyvärit löytyivät uudelleen kymmenien vuosien tauon jälkeen.
Pastelliliiduilla maalattua
Pastelliliidut nousivat suosikkitekniikaksi, sillä värien sekoittaminen on hyvin samankaltaista kuin ruiskulla maalatessakin. Käytinkin pastelliliituja melkein kaikissa kuivatekniikkatöissä värien kirkastajana.(Tai toisinsanoen, pastellitöissä käytettiin vesiohenteisia puuvärejä tarkkuutta vaativissa kohdissa.)
Pastelliliidut ja -kynät.
Vesiohenteiset öljyvärit toimivat hyvin vesiohenteisten värikynien kanssa...
Myös automaalaustekniikat ovat kesän aikana jalostuneet... Ko. tankin maalauksessa on käytetty apuna sivellintä ja vesiohenteisia värikyniä..

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pitkän tauon jälkeen piirtäminen jatkuu...

Tein ensimmäisen tilaustyöni "perinteisillä" menetelmillä. SUA, eli Suomen Urheiluautoilijat teettivät kesänäyttelynsä julistekuvan minulla. Tässä lyhyt kertaus miten homma sujui....
Aluksi ajattelin maalata työn kokonaan kynäruiskulla. Kun pääsin alkuun, ajattelin, että tässä on hyvä tilaisuus vähän kokeilla näitä vesiohenteisia puuvärejä sekä automaaleja sekaisin.
Tässä kuva valmiista työstä...
Maalaus alkoi perinteisesti kynäruiskulla, luonnostelua ensi alkuun...

Valkoisella jatkettiin varjokohtien päälle luonnostelua...
Väriluonnos...
Lisäsin kynäruiskulla vielä heijastukset siniseen autoon...
Tässä vaiheessa alkoi mieleen hiipiä ajatus kokeilla sekatekniikkaa... Kun vielä vesiohenteiset puuvärit sattuivat olemaan yllättäen maalaustilassa, ei ollut kovin suurta kynnystä ryhtyä piirtämään....
Aloitin aika varovasti.... kokeilin ensin lampun heijastusten maalausta....
Loppujen lopuksi tein tummat osuudet vesiväreillä...
Työn edetessä päätin, että en pyri täysin sileään pintaan kuten normaalisti olen aikaisemmin tehnyt. Taulun pinnassa saa ja pitääkin näkyä eri maalaustekniikoiden jälki. Pyrin hyödyntämään tuotteiden vesiohenteisuutta ja maalasin eri tekniikoilla hieman "kokeillen" samalla...
Lamborghini oli aika haastava piirtää puuväreillä....

Tässä vähän maalausarsenaalia, mitä käytin työssä...
Loppuvaiheessa Corveten keula aiheutti vähän harmaita hiuksia... Olin piirtänyt Corveten alun perin vähän väärästä kulmasta, joten jouduin tekemään aika radikaaleja korjausliikkeitä.
Tässä kuvassa on vielä nähtävissä "possuvette" eli typistetty versio....
Pyöränaukko ja rengas tehtiin kokonaan uusiksi, samoin kuin keulaa levitettiin...
Tein vanteen ja renkaan vesiohenteisella akryylivärillä sivellintä apuna käyttäen. Auton sävytys taas tehtiin tässä vaiheessa puuväreillä.
Autot lähes valmiina... päätin tehdä taustankin sitten puuväreillä...
Maalaustyönä tämä oli erittäin haasteellinen, sillä en ole aikaisemmin juurikaan auton kuvia maalaillut. Mielenkiintoiseksi tämän kokeilun tekee se, että sain omasta mielestäni lisäarvoa aikaisemmalle, vain kynäruiskulla tehdylle maalaustyylilleni. Nyt vielä pitää kokeilla mitä lakka tekee kuvalle, kunhan julistekuvaus on ensin saatettu loppuun....

maanantai 28. tammikuuta 2013

Taustatyötä...

Pari kolme viikkoa on hujahtanut ilman suurempaa näkyvää tuotosta näyttelyn suhteen. Olen keskittynyt tutustumaan rajaamani aihealueen kirjallisuuteen.
Mielestäni taiteen tekemisen yksi tärkeä osa-alue on aiheeseen tutustuminen. Olen heti tämän projektin alusta alkaen lukenut lähes päivittäin lähdemateriaalia tulevia teoksia silmällä pitäen. Opettajan koulutuksesta on ollut tässä hyötyä, sillä aikaisemmin ei olisi tullut mieleenkään tehdä lukiessa muistiinpanoja. Vaikeinta on hahmottaa laajasta aihepiiristä ne tärkeimmät tapahtumat, joten kirjaan ensin muistiin ne asiat joita voisi käyttää maalauksen aiheena. Olen jaotellut eri aihepiirit itselleni etukäteen, joten jos johonkin aihepiiriin liittyvä historiallinen teksti tulee eteen, kirjaan asian ko. aihepiirin alle.
No tuli siinä itseasissa muutamia harjoituspiirustuksiakin tehtyä... Tässä uusien hiilikynien testausta, mallikuva on itse otettu toissa kesänä.

Seuraava vaihe on aineiston lukemisen jälkeen taulujen aiheiden valinta kirjatuista aihepiireistä. Päätin aloitella itse maalaustenkin teon heti alkuun, joten ensimmäinen taulukin on jo työn alla. Ajattelin kokeilla ensin muotokuvan tekemistä ehkä vähän aihepiirin ulkopuolelta, mutta käyttäen elementtejä sekä työmenetelmiä joita varsinaisissa näyttelytöissäkin on.
Varma valinta ensimmäiseen työhön on tietenkin vaimo malliksi. suunnittelin Art noveau-tyyliset kehykset maalattavaksi tauluun suoraan..
Hahmottelu ensin kynäruiskulla....
Nyt ollaan sitten kasvojen osalta sivellinmaalausvaiheessa... Kokeilen myös  vesiohenteisia puuvärejä tämän työn viimeistelyssä...
Muotokuva on vielä kesken, ja palaan sen tekemiseen kunhan saan edistystä aikaiseksi. Löysin uusia materiaaleja sekä tutkin taitelijatarvikeliikkeiden valikoimia hartaasti, kylläpä kehitys on mennyt monella osa-alueella paljon eteenpäin viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, jotka käytin kynäruiskumaalaukseen.
Vesikuppi vesivärimaalausta varten... Ei varmaankaan uusi keksintö, mutta käyttämäni teemukin pesee mennen tullen...

Tällä hetkellä taitaa tämä taidetili olla aika paljon miinuksella, kun verrataan tulopuolta menoihin....

lauantai 12. tammikuuta 2013

Piirtäminen jatkuu...


Kun alkuun pääsin puuvärien kanssa, innostuin niistä vain lisää. Päätin kokeilla värillisiä ja mustia kartonkeja, mitä lisäarvoa niistä saa piirtämiseen?
Musta kartonki vaikutti ensin aika kolkolta taustalta, joten ajattelin ottaa ensimmäiseksi piirustuskohteeksi mustalle taustalle antiikin aikaiset pilarit, jotka kuvasin itse pari vuotta sitten Rooman matkalla. Koska pilarit ovat erittäin vanhoja, niiden pinta on jo sään kuluttama joten päätin olla kuvaamatta niitä piirustuksessanikaan liian tarkasti.


Huomaa mahtava Spiderman-piirtoalusta.... Lyijykynä toimi hienosti luonnostelussa mustallekin...
Tästä salamalla otetusta kuvasta näkyy luonnoksen karkeus...
Aluksi musta tausta häiritsi vähän, kun on tottunut vaaleampiin taustasävyihin. siirryin nopeasti käyttämään vaaleanharmaata ja valkoista värikynää. Huomasin myös että veden käyttäminen mustalla taustalla tekee erilaisen efektin kuin valkoisella, väri ei kirkastu vaan tummenee ja himmenee kun osa pigmenteistä liuotetaan pois... 
Pilarin muoto alkaa hahmottua...
Valmiit pilarit... lisäsin viime tingassa vielä violetin, tässä tapauksessa kylmän sävyn rusehtavan vastakohdaksi.
Näyttelytöiden suunnittelu eteni hieman lisää tällä viikolla. Luonnostelin pari ornamenttimallia tulevaa silmällä pitäen. Käväisin myös kehystäjäni juttusilla. Riihimäen Kaihdin ja Kehys toimii kehystäjänä tuleviin töihin, samalla hankin lisää puuvärejä, valkoinen ja vaaleanharmaa kun kuluvat yllättävän nopeasti... Mukaan tarttui parilla sataa kaikkea "kivaa" taiteilijatarviketta.... Päätin uusia myös omat kotisivuni, Vidasoft Oy tekee uudet sivut lähiaikoina....

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Treeniä...

Olen varmaankin viimeksi piirtänyt tosissani puuväreillä peruskoulussa. Tästä tekniikasta onkin siis hyvä lähteä harjoittelemaan tulevan näyttelyn töitä varten, sillä itse maalausten luonnokset kannattanee tehdä esim. juuri puuvärejä käyttäen.
Ensimmäinen valmis harjoitustyö...
Otin ensimmäiseksi harjoituskohteeksi itse ottamani valokuvan, josta pitäisi sitten saada jotain aikaiseksi värilliselle kartongille. Hankkimani puuvärit ovat vesiliukoisia, joten niitä pystyy käyttämään myös sivellinväreinä?! Päätin tässä ensimmäisessä kokeilussa pysyä ihan puuvärilinjalla ilman siveltimen vetoja....
Aloitin lyijykynällä hahmottelun... Vaihdoin nopeasti kylläkin puuväreihin...
Itseäni haittasi paperin epätasaisuus, kun olen tottunut vuosikaudet tekemään sileille, itse pohjatuille levypinnoille tauluja.
Ensimmäinen puuvärityö valmis... Kyllähän näihin voi vielä tottuakin...
Koska ensimmäinen puuvärityö tuntui kuitenkin aika helpolta kohteelta, päätin ottaa astetta vaikeamman aiheen, auton piirtämisen... Ja tästä aiheesta voin varmuudella sanoa että puuväreillä autoja on viimeksi piirrelty ala-asteella.... Valitsin omista valokuvistani riittävän vaikean piirrettävän auton, Chevrolet Corvetten.
Kasarihitit soimaan ensin.... Sitten vasta kynä käteen...

Aloitin lyijykynällä hahmottelemaan auton muotoja.. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa joutui käyttämään kumiakin...
Huomasin nopeasti, että tässä tarvitaan valoa ja kunnon työpöytä... Tässä luonnosteltu kuva ennen puuväreihin siirtymistä...
Vesiohenteinen puuväri tosiaan toimii hienosti veden kanssa sivellessä! Corvetten Oranssi osuus  väritettynä...
Seuraavaksi värjäsin puuväreillä mustan osuuden sekä renkaat... Innostuin vielä lisäämään sävyjä siveltimellä suoraankin....
Eihän tämä vielä ihan virheetön ole, mutta hyvä harjoitus kuitenkin...
Tämä ensimmäinen viikko sai aikaan innostumisen taas uudestaan muihinkin tekniikoihin kuin yleisimmin käyttämääni ruiskumaalaustekniikkaan. Hankin viikon aikana lisää tietoa Alphonse Muchan taiteesta, löysin uuden kirjan hänen mestaritöistään josta haen innoitusta lähinnä ornamenttien suunnitteluun..

perjantai 28. joulukuuta 2012

Alku uudelle....

Mietin mihin ihminen halutessaan kykenee; aika kuluu ja monesti jää unelmat toteuttamatta.... Tästä mietinnästä lähti idea alkaa kehittämään omia maalaustaitojani vähän paremmaksi tulevan taidenäyttelyn avulla. Laitoin tavoitteen tarpeeksi pitkän matkan päähän, vuoteen 2017, jotta aika riittäisi kunnolla tämän asettamani tavoitteen saavuttamiseksi.
Ensimmäinen tehtävä on aiheen rajaus sekä tarvittavien materiaalien hankinta...
Piirtäminen on jäänyt todella vähälle viime vuosina, joten hankin luonnostelua varten kunnon värikynät ja luonnoskansiot. Ihme miten kynä kuitenkin alkaa pikkuhiljaa totella käyttäjäänsä vaikka taukoa piirtämisessä on ollutkin.
Päätin kirjata kaikki ideat ylös "vanhanaikaisesti" muistikirjaan. Teen myös luonnoksia tauluista paperille, yleensä olen maalannut tauluni ilman etukäteisluonnoksia.
Yksi näyttelyn teemoista tulee olemaan Jugend, viime vuosisadan alkupuolen suomalaisia taiteilijoitakin innoittanut tyyli. Olen ihastunut Jugend- ja Art Noveau-tyyleihin myös niiden luontoperäisten muotojen vuoksi. Monesti on tullut mietittyä miten näitä tyylejä voisi hyödyntää enemmän taiteessa tai erikoismaalauksissa.

Tässä blogissa siis kertoilen miten näyttelyn tekeminen edistyy, toivon mukaan myös piirroksissa ja luonnoksissa näkyy edistyminen.. Näyttelyn aihekin tulee pikkuhiljaa paljastumaan tarinan edetessä, kuvin ja sanoin.

Tervetuloa mukaan matkalleni taiteen maailmaan.